Matka tänne sujui perinteisin merkein, nukuin pommiin bussista mutta sain onneksi formulakisaa muistuttavan kyydin kaverilta kentälle. Hena oli minua Las Palmasissa vastassa ja perinteiseen tapaan hoidettiin kamat äkkiä veneeseen ja sitten Sailor's Barin mojitolle, mistä olikin hyvä jatkaa Sundowner-bileisiin, joista olikin jo kiire peruukkibileisiin.. hoh hoijaa.
Tänään kävimme ARC-paraatissa, joka oli selkeästi laimeampi kuin edellisenä kertana vuonna 2011. Paraatissa kaikki ylitykseen osallistuvat venekunnat marssivat maittain muutaman kilometrin matkan sataman ympäri paikallisen rytmiryhmän saattelemana. Paraati huipentuu lippujen nostoon ja tykinlaukauksiin.
Vene näyttää samalta kuin viime kerralla 2011 viikkoa ennen starttia, eli asennettavaa, korjattavaa ja kunnostettavaa on riittävästi. Keulastaagin rusti pitäisi olla valmis huomenna ja toivottavasti tiistaina pääsisimme koepurjehdukselle trimmaamaan mastoa ja vetämään taivaalle uudenkarheita purjeita. Meillä on nyt kymmenen keulapurjetta joista seitsemän on mallia lentävä. Eilisiltaisen mojiton äärellä kippari Seppo kertoi virityksestä, jolla saamme yli 250m2 purjetta dufouriin... hyvin palvellut Spar Craft (masto) luulee nähneensä kaiken, mutta tulee yllättymään! Vaihtoehtoja on kaksi: jos masto pysyy pystyssä, Lucky Lady tulee lentämällä Atlantin yli. Sitä toista vaihtoehtoa ei varmasti tarvitse mainita.
Tunnelma marinassa on odottava ja jännittynyt, suurin osa miehistöistä virittelee veneitä valmiiksi ylitykselle, tekee hankintoja ja hengailee Sailor's Barissa.
-Anssi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti