Saavuin liian nopealla lentokoneella Malagaan torstai-iltana. Vastassa odottivat kippari Seppo ja skånelainen moderni nomadinainen, joka olisi matkassamme Las Palmasiin asti. Malagasta on Almerimariin matkaa vielä reilut pari sataa kilometriä. Ajomatkan aikana ehdimme kertaamaan perusfaktat itsestämme ja ihmettelemään suomalaisten pitkiä hiljaisia hetkiä. "Hei, olen Heini ja normaalioloissa käyn töissä ja opiskelen." "Ai mitä?" "No sosiologiaa." (Hiljaisuus). "Ai jaa no milloin sä oot alkanu purjehtimaan?" Ja niin edelleen, tiedättehän.
Ekan kerran olin purjeveneessä 17-vuotiaana, ja niihin aikoihin tein muistaakseni kyseenalaisen vaikutuksen silloiseen appiukkoehdokkaaseen väittämällä purjehtimista elitistiseksi. Tietyllä tapaa se ajatus tulee mieleeni uudestaan kun kiidämme kohti Almerimaria, josta kuulemma löytyy marinan lisäksi myös kunnollinen golfkenttä ja golfhotelli.
Seuraavana päivänä puuhastelimme venettä lähtövalmiiksi, laitoimme purjeita paikoilleen ja täydennettiin muonavarastoja. En usko, että Almerimar on mitenkään erikoinen eteläespanjalainen pikkukaupunki. Se alkaa ja loppuu aika tyhjästä ja on täynnä ulkomaisten omistamia lomaosakkeita, jotka ovat suurimman osan ajan vuodesta tyhjillään. Tunnelma on aika kolkko, varsinkin kun sattuu olemaan joku pyhäpäivä ja lapset sekoilevat ympäriinsä pääkallonaamarit päässä.
Lauantaina pääsimme sitten vihdoin lähtemään. Keli oli suoraan Aurinkomatkojen lomaoppaasta, tuulta oli tosin heikosti ja se oli vastainen, joten ajeltiin moottorilla. Tasainen meno takasi sen, että kykenimme helposti nauttimaan vaatimattoman, kuohuviinillä höystetyn lounaan ulkona ihaillen maisemia.
Espanjan etelärannikko on täynnä kasvihuoneita. Siis silmän kantamattomiin pelkkiä kasvihuoneita, missä vain niille on tilaa. Ajattelin kaikkia laittomia siirtolaisia jotka työskentelevät niissä ja sitten niitä Alepan hedelmätiskin espanjalaisia tomaatteja. Ja muistin taas sen elitistijutun.
Mulla oli vahti klo 12 - 03. Näin ekaa kertaa yöllä delfiinejä, niitä oli massoittain ja myös joku kalaparvi. Tutka hälytti jatkuvasti ja meikä tiiraili ohi kulkevia rahtilaivoja silmä kovana.
Gibraltarille saavuttiin sunnuntai-iltana. Moottori oli keittänyt jo kerran aiemmin matkalla ja nyt taas vähän ennen satamaan tuloa. Ilta alkoi niin ikään pimentyä ja siinä sitten ihmeteltiin hetki ajoituksen mahtavuutta. Varmaan jokaisen kipparin unelma tulla pari turistia kyydissä pimeän aikaan vieraaseen satamaan ilman moottoria. Ihan hyvin se loppupeleissä sitten meni.
Kävin viimeksi Gibraltarilla noin kymmenen vuotta sitten. Olin silloin noin 18v eikä seuralaiseni mummi uskaltanut päästää mua yksin päiväksi kaupungille. Ajat ovat muuttuneet, ja nyt mulla oli yksi kokonainen päivä aikaa yksin ihmetellä rauhassa meininkiä.
Gibraltar on hämmentävä sekoitus Välimeren maisemia ja englantilaisia pubeja. Ihan kuin se ei osaisi päättää omaa leiriään. Nähtävyydet koostuvat korkeasta kalliosta, jonka huipulta näkee hyvällä säällä Afrikan puolelle ja kalliolla asuvista, sikailevista ja pöllivistä apinoista. En mennyt katsomaan niitä tällä kertaa, vaan keskityin niihin pubeihin.
Huomenna on tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa, ehkä suoraan Las Palmasiin tai jonkun sopivan paikan kautta. Adiós!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti