Ilta pimeni, vahdit alkoivat pyöriä ja laivaliikenne oli kohtalaista. Ne jotka muistavat karttaa jonkun verran ulkoa, tietävät, että Gibraltarin salmi on aika ahdas, joten tarkkana sai taas olla. Pari kertaa taisi nopea yhteysalus suhahtaa vähän turhankin läheltä.
Maantieteellisten seikkojen takia myös virta on kohtalaisen voimakas Atlantilta Välimeren suuntaan. Saimme todeta sen hyvin kouriintuntuvasti, kun sahasimme salmea edes takaisin etenemättä juuri mihinkään. Noin vuorokauden jumppaamisen jälkeen muistui mieleeni eräs purjehdusaiheinen sanonta: "purjeveneessä olet jo perillä". Sitä oli hyvä fiilistellä siinä ehkä sadatta vendaa tehdessä. Välillä koitettiin avustaa moottorilla, mikä toimikin hetken aikaa, kunnes taas tuttu hälytysääni piipitti moottorin keittäessä. Jälkikäteen katsottiin lokista, että matkaa tehtiin noin sata mailia ja edettiin noin kolmetoista. Vinkkinä heille, jotka joskus ehkä eksyvät samaan paikkaan veneellä: Afrikan puolelta on toivotonta yrittää ulos, on parempi mennä mahdollisimman läheltä Espanjan rannikkoa.
Salmesta vihdoin päästyämme lähdettiin pudottelemaan alas Afrikan rannikkoa kevyessä myötätuulessa. Tässä vaiheessa kuitenkin totesimme, ettei mennä Casablancaan vaan suoraan johonkin Kanarialle. Liikennettä ei ollut enää nimeksikään ja yövahdit sujuivat tähtitaivasta ihmetellessä ja miettiessä syntyjä syviä.
Ruotsalaisvahvistuksemme sanoi lukeneensa jostain tutkimuksesta, jonka mukaan normaalissa arkielämässä ihminen tekee noin 500 erilaista asiaa päivässä. Me veikattiin tekevämme päivän mittaan maksimissaan sataa eri asiaa. Jää tilaa sitten ajatella muun muassa sitä, onko a) Anssi muistanut lähettää postissa pinkin unelmamekon Adalle, b) kannattaisiko sittenkin vaihtaa graduaihetta ja c) mitä tapahtuisi jos merirosvot hyökkäisivät meidän kimppuun, otettaisiinko meidät panttivangeiksi vai vietäisiinkö veneestä vain kaikki arvokas?
Normaali päivärytmimme menee merellä niin, että päivällä on periaatteessa neljän tunnin vahdit ja yöllä kolmen tunnin vahdit. Päivisin tosin kaikki ovat joka tapauksessa hereillä, joten se ei ole niin tarkkaa. Sitten laitamme pari kertaa päivässä ruokaa, aamulla ja iltapäivällä. Ruoka aina katetaan pöytään, ulos jos mahdollista, vaikka aallokkoa olisikin. Samalla kipparimme Seppo kertoilee kaikenlaisista asioista. "Och nu, mina läroungar, föreläsningen börjar." Sitten hän kysyy, tiedämmekö me mikä oli antiikin jonkun hallitsijan kuolinsyy tai mikä oli ainoan antautuneen Englannin laivastoon kuuluneen aluksen nimi, eikä me koskaan tiedetä mitään.
Leppoisa matkan teko loppui siinä kolmannen päivän kieppeillä, kun tuuli alkoi nousta. Se nousikin parhaimmillaan 35 knotsiin puuskissa, ja teimme aika hyvän vuorokausimatkan, 199 nm. Aallokko oli siinä vaiheessa myös aika reipasta ja surffailtiin välillä aika haipakkaa aaltoa alas. Sain esimakua siitä, mitä matkavauhtimme tulee Atlantin ylityksellä olla, mikäli haluamme tehdä sen tavoiteajassa. Yöllä saattoi pari kertaa hieman hirvittää, mutta vedin duunista läksiäislahjaksi saamaani sydvestiä tiukemmin päähän ja pitelin kiinni laidoista. Ehkä ne merirosvot jäisivät nyt jälkeen...
Jossain vaiheessa saimme kalan. Se on kuulemma mahi-mahi eli dolfiini. Kala päätyi paloiksi niin nopeasti, että se nytkähteli muovipusseissa vielä jääkaapissakin.
Viiden päivän purjehtimisen jälkeen saavuimme La Graciosalle, joka sijaitsee Lanzaroten vieressä. Ankkuroitiin ensin pieneen lahteen, jossa oli muutama muukin reissaaja. Uitiin Dianan kanssa rantaan ihmettelemään hiekkaa ja kiviä ja tasaista maata jalkojen alla.
La Graciosalla ei ole oikein mitään, pari kylää ja muutama kalastaja ja sitten vähän turisteja päiväreissulla muilta lähisaarilta. Siinä lieneekin saaren viehätys; pelkkää laavakiveä, rantaa, merta ja taivasta. Illaksi ajettiin Caleta de Seboon, joka on saaren suurin kylä. Tunnelma oli pysähtynyt, ja sopi meille. Pieni tauko merellä olemisesta teki terää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti