Startti

Lähdön hetki koittaa tänään klo 13 paikallista aikaa. Takana on paljon säätöä veneen kanssa, viime hetken ratkaisuja sähköongelmiin ja uusia tuttavuuksia, jotka tavataan taas toisella puolella. Edessä taas pari-kolme viikkoa horisonttiin tuijottelua, lisää säätöä veneen kanssa ja toivottavasti hyvää myötätuulipurjehdusta.

Seilauksen aikana päivitämme vain veneen omaa blogia, joka löytyy osoitteesta http://yliatlantin.blogspot.com.fi. Reaaliaikaista infoa meidän ja muiden edistymisestä löytyy yellowbrickistä osoitteesta http://www.worldcruising.com/arc/eventfleetviewer.aspx

Toivottakaa meille onnea, kaikki te olette varmasti mielissä ja palataan tämän blogin pariin lätäkön aurinkoisemmalla puolella!

-Heini ja Anssi-

Veneliftarit

Startti lähenee ja tunnelma tiivistyy, niin osallistuvissa veneissä kuin laitureilla. Tänä vuonna ARCiin ottaa osaa reippaasti yli 200 erilaista ja -kokoista venettä, joista osaan löytää tiensä myös rantabaareja kansoittavat veneliftarit. Itse tuhansia kilometrejä Euroopassa liftanneena hippinä olen kiinnittänyt touhuun aika paljon huomiota. 

Toisin kuin maanteillä liftaaminen, venepaikan metsästäminen vaikuttaa olevan kovaa hommaa. Ruotsalaisvahvistuksemme Diana on yksi heistä, joilta paikka Las Palmasista eteenpäin vielä puuttuu ja joka päivä tulee Lucky Ladystakin joku nuorehko henkilö tiedustelemaan, josko tarvittaisiin lisävahvistusta miehistöön. Liftausmetodi vaikuttaa kaikessa yksinkertaisuudessaan olevan seuraavanlainen:

1)    Pitää tutustua niin moneen ihmiseen kuin mahdollista. Kaduilla, baarissa, Sun Downereissa, pesulassa, vessassa, laitureilla, ihan missä vaan voi ja pitää kehittää juttua ja VERKOSTOITUA. Tässä kohdassa naiseus saattaa olla plussaa.

2)    Kannattaa ilmoittaa itsestään mahdollisimman monella areenalla. Kadun varret satama-alueella on tapetoitu liftareiden mainoksilla ja netistä löytyy useita foorumeita tätä tarkoitusta varten. Tyylejä on monia: joku selostaa koko elämänsä A4-paperilla, toinen luottaa puhelinnumerolla varustettuun, laminoituun surffikuvaan itsestään. Molemmat varmaan löytävät yleisönsä, vaikkakin kaikenmoiset sertifikaatit ja purjehditut merimailit vakuuttavat yleisesti ottaen useampia kippareita.

3)    Kannattaa hankkia vertaistukea muista liftareista. Heiltä saa hyviä vinkkejä veneistä, joita kannattaa (tai ei kannata) lähestyä, vaikka tietysti ne samat tyypit voivat olla myös pahimpia kilpailijoita. Jos vene jää saamatta, ainakin koko ranta on täynnä samassa jamassa olevia kavereita, joiden kanssa voi vetää lohtukännit ja hioa taktiikkaa.

Juurikin edellä mainituista seikoista johtuen olen ikionnellinen, ettei mun (vielä?) tarvitse ryhtyä moiseen. Veikkaan, että olisin maailmanhistorian huonoin veneliftari.

Tai ehkä juttu onkin vain siinä, että olen törmännyt oikeisiin ihmisiin kauan ennen tänne tuloa.

-Heini-

Kylmästä lämpimään

Matka tänne sujui perinteisin merkein, nukuin pommiin bussista mutta sain onneksi  formulakisaa muistuttavan kyydin kaverilta kentälle. Hena oli minua Las Palmasissa vastassa ja perinteiseen tapaan hoidettiin kamat äkkiä veneeseen ja sitten Sailor's Barin mojitolle, mistä olikin hyvä jatkaa Sundowner-bileisiin, joista olikin jo kiire peruukkibileisiin.. hoh hoijaa.

Tänään kävimme ARC-paraatissa, joka oli selkeästi laimeampi kuin edellisenä kertana vuonna 2011. Paraatissa kaikki ylitykseen osallistuvat venekunnat marssivat maittain muutaman kilometrin matkan sataman ympäri paikallisen rytmiryhmän saattelemana. Paraati huipentuu lippujen nostoon ja tykinlaukauksiin.

Vene näyttää samalta kuin viime kerralla 2011 viikkoa ennen starttia, eli asennettavaa, korjattavaa ja kunnostettavaa on riittävästi. Keulastaagin rusti pitäisi olla valmis huomenna ja toivottavasti tiistaina pääsisimme koepurjehdukselle trimmaamaan mastoa ja vetämään taivaalle uudenkarheita purjeita. Meillä on nyt kymmenen keulapurjetta joista seitsemän  on mallia lentävä. Eilisiltaisen mojiton äärellä kippari Seppo kertoi virityksestä, jolla saamme yli 250m2 purjetta dufouriin... hyvin palvellut Spar Craft (masto) luulee nähneensä kaiken, mutta tulee yllättymään! Vaihtoehtoja on kaksi: jos masto pysyy pystyssä, Lucky Lady tulee lentämällä Atlantin yli. Sitä toista vaihtoehtoa ei varmasti tarvitse mainita.

Tunnelma marinassa on odottava ja jännittynyt, suurin osa miehistöistä virittelee veneitä valmiiksi ylitykselle, tekee hankintoja ja hengailee Sailor's Barissa.

-Anssi-

Vahinkoja matkalla

La Graciosalta lähdettiin menemään tiistai-iltapäivällä. Meitä hätyytteli pois jo aamupäivällä vähän väsähtäneen oloinen ranskalaispariskunta, joka sai odotella satamapaikkaa aamusta asti ilmeisesti pitkän yön jäljiltä. La Graciosan satama on aika pieni, ja useimmat tajuavat varata satamapaikan ilmeisesti jo etukäteen. Meillä ja ranuilla kävi siis tuuri, vaihtoehtona olisi ollut jäädä ankkuriin lähistölle ja ajaa dingillä rantaan, missä on tietty oma säätönsä.

Matka Las Palmasiin meidän vauhdilla kesti noin vuorokauden. Vaikka matka oli lyhyt, se ehti käydä kipparille aika kalliiksi.

Yöllä ei ollut paljoakaan tuulta, mutta maininkia sen verran että vene keikkui suhteellisen paljon. Mulla oli vahti ensin klo 21 - 24 ja sitten klo 6 - 10. Noustessani aamuvahtiin oli preventteri mennyt jostain syystä poikki, ja se oli vasta alkua vahingoille. Tuuli tyyntyi aamua kohti vielä enemmän ja aallokko tasaantui, ja siksi ihmettelinkin yhtäkkistä kolahdusta sisältä. Yllättäen veneen kaasu-uuni oli tippunut siististi alas tuistaan, noin viiden millin metalliset pidikkeet olivat yksinkertaisesti kuluneet lähes kokonaan pois. En viitsinyt herättää moisen takia ketään, aamukokkaukset hoituisivat varmaan lattialtakin käsin. 

Kymmenen maissa loppu porukkakin heräsi. Diana teki aamupalaa ja me säädettiin Sepon kanssa jotain kannella, kun keulasta alkoi kuulua omituinen rohiseva ääni. Se tuli etustaagista, joka oli kokonaan irti ja heilui aika härskisti edes takaisin kolisten veneen kylkiin. Tuli aika kiire saada se köydellä ensin jollain tavalla hallintaan ja sitten sidottua loppumatkan ajaksi kiinni, ettei tulisi suurempia vahinkoja. Rauta, jossa etustaagi on normaalisti kiinni, oli yksinkertaisesti mennyt poikki! Oli todella tuuri, että katkeaminen tapahtui nyt eikä esimerkiksi yöllä, kovemmassa tuulessa tai esimerkiksi ARC-startin jälkeen. Kovemmassa kelissä olisi aika paljon vaarallisempaa heilua kannella ja pyydystää kokonaista irronnutta staagia. Tässä tapauksessa asiaa auttoi onneksi myös kutteristaagi, joten varsinainen mastokaan ei ollut niin suuressa vaarassa kaatua kuin se olisi voinut olla.

Illansuussa saavuttiin Las Palmasiin ja melko pian rantautumisen jälkeen istuimme rannan Sailor's Barissa mohitot edessä, kuten asiaan kuuluu. Edessä olisi reilu viikko aikaa kunnostaa ja varustaa vene starttia varten, ja varsinaisen ylityksen loppua miehistöä odoteltiin jo kovasti. Ruotsalaisvahvistuksemme lähtee seilaamaan muilla aluksilla, Anssi saapuu lauantaina ja Mikko viikkoa myöhemmin. Huomenna siis tämä merimiehen vaimoke menee kiltisti vastaanottamaan lentokentälle yhtä seiloria saapuvaksi, jee!

Gibraltar – La Graciosa

Gibraltar päätettiin päivän visiitin jälkeen jättää taakse ja suunnata kohti Casablancaa. Lähtiessä oli jälleen mahtava keli, aurinko laski hyvässä vastatuulessa ja aallokkoa ei juurikaan ollut. Delfiinit saattelivat meidät romanttisesti Gibraltarin salmeen ja menohalut olivat kaikilla kovat. Tästä se sitten lähtisi, ensimmäinen vähän pidempi legi!

Ilta pimeni, vahdit alkoivat pyöriä ja laivaliikenne oli kohtalaista. Ne jotka muistavat karttaa jonkun verran ulkoa, tietävät, että Gibraltarin salmi on aika ahdas, joten tarkkana sai taas olla. Pari kertaa taisi nopea yhteysalus suhahtaa vähän turhankin läheltä.

Maantieteellisten seikkojen takia myös virta on kohtalaisen voimakas Atlantilta Välimeren suuntaan. Saimme todeta sen hyvin kouriintuntuvasti, kun sahasimme salmea edes takaisin etenemättä juuri mihinkään. Noin vuorokauden jumppaamisen jälkeen muistui mieleeni eräs purjehdusaiheinen sanonta: "purjeveneessä olet jo perillä". Sitä oli hyvä fiilistellä siinä ehkä sadatta vendaa tehdessä. Välillä koitettiin avustaa moottorilla, mikä toimikin hetken aikaa, kunnes taas tuttu hälytysääni piipitti moottorin keittäessä. Jälkikäteen katsottiin lokista, että matkaa tehtiin noin sata mailia ja edettiin noin kolmetoista. Vinkkinä heille, jotka joskus ehkä eksyvät samaan paikkaan veneellä: Afrikan puolelta on toivotonta yrittää ulos, on parempi mennä mahdollisimman läheltä Espanjan rannikkoa.

Salmesta vihdoin päästyämme lähdettiin pudottelemaan alas Afrikan rannikkoa kevyessä myötätuulessa. Tässä vaiheessa kuitenkin totesimme, ettei mennä Casablancaan vaan suoraan johonkin Kanarialle. Liikennettä ei ollut enää nimeksikään ja yövahdit sujuivat tähtitaivasta ihmetellessä ja miettiessä syntyjä syviä.

Ruotsalaisvahvistuksemme sanoi lukeneensa jostain tutkimuksesta, jonka mukaan normaalissa arkielämässä ihminen tekee noin 500 erilaista asiaa päivässä. Me veikattiin tekevämme päivän mittaan maksimissaan sataa eri asiaa. Jää tilaa sitten ajatella muun muassa sitä, onko a) Anssi muistanut lähettää postissa pinkin unelmamekon Adalle, b) kannattaisiko sittenkin vaihtaa graduaihetta ja c) mitä tapahtuisi jos merirosvot hyökkäisivät meidän kimppuun, otettaisiinko meidät panttivangeiksi vai vietäisiinkö veneestä vain kaikki arvokas?

Normaali päivärytmimme menee merellä niin, että päivällä on periaatteessa neljän tunnin vahdit ja yöllä kolmen tunnin vahdit. Päivisin tosin kaikki ovat joka tapauksessa hereillä, joten se ei ole niin tarkkaa. Sitten laitamme pari kertaa päivässä ruokaa, aamulla ja iltapäivällä. Ruoka aina katetaan pöytään, ulos jos mahdollista, vaikka aallokkoa olisikin. Samalla kipparimme Seppo kertoilee kaikenlaisista asioista. "Och nu, mina läroungar, föreläsningen börjar." Sitten hän kysyy, tiedämmekö me mikä oli antiikin jonkun hallitsijan kuolinsyy tai mikä oli ainoan antautuneen Englannin laivastoon kuuluneen aluksen nimi, eikä me koskaan tiedetä mitään.

Leppoisa matkan teko loppui siinä kolmannen päivän kieppeillä, kun tuuli alkoi nousta. Se nousikin parhaimmillaan 35 knotsiin puuskissa, ja teimme aika hyvän vuorokausimatkan, 199 nm. Aallokko oli siinä vaiheessa myös aika reipasta ja surffailtiin välillä aika haipakkaa aaltoa alas. Sain esimakua siitä, mitä matkavauhtimme tulee Atlantin ylityksellä olla, mikäli haluamme tehdä sen tavoiteajassa. Yöllä saattoi pari kertaa hieman hirvittää, mutta vedin duunista läksiäislahjaksi saamaani sydvestiä tiukemmin päähän ja pitelin kiinni laidoista. Ehkä ne merirosvot jäisivät nyt jälkeen...

Jossain vaiheessa saimme kalan. Se on kuulemma mahi-mahi eli dolfiini. Kala päätyi paloiksi niin nopeasti, että se nytkähteli muovipusseissa vielä jääkaapissakin.

Viiden päivän purjehtimisen jälkeen saavuimme La Graciosalle, joka sijaitsee Lanzaroten vieressä. Ankkuroitiin ensin pieneen lahteen, jossa oli muutama muukin reissaaja. Uitiin Dianan kanssa rantaan ihmettelemään hiekkaa ja kiviä ja tasaista maata jalkojen alla.

La Graciosalla ei ole oikein mitään, pari kylää ja muutama kalastaja ja sitten vähän turisteja päiväreissulla muilta lähisaarilta. Siinä lieneekin saaren viehätys; pelkkää laavakiveä, rantaa, merta ja taivasta. Illaksi ajettiin Caleta de Seboon, joka on saaren suurin kylä. Tunnelma oli pysähtynyt, ja sopi meille. Pieni tauko merellä olemisesta teki terää!

Almerimarista Gibraltarille

Saavuin liian nopealla lentokoneella Malagaan torstai-iltana. Vastassa odottivat kippari Seppo ja skånelainen moderni nomadinainen, joka olisi matkassamme Las Palmasiin asti. Malagasta on Almerimariin matkaa vielä reilut pari sataa kilometriä. Ajomatkan aikana ehdimme kertaamaan perusfaktat itsestämme ja ihmettelemään suomalaisten pitkiä hiljaisia hetkiä. "Hei, olen Heini ja normaalioloissa käyn töissä ja opiskelen." "Ai mitä?" "No sosiologiaa." (Hiljaisuus). "Ai jaa no milloin sä oot alkanu purjehtimaan?" Ja niin edelleen, tiedättehän.

Ekan kerran olin purjeveneessä 17-vuotiaana, ja niihin aikoihin tein muistaakseni kyseenalaisen vaikutuksen silloiseen appiukkoehdokkaaseen väittämällä purjehtimista elitistiseksi. Tietyllä tapaa se ajatus tulee mieleeni uudestaan kun kiidämme kohti Almerimaria, josta kuulemma löytyy marinan lisäksi myös kunnollinen golfkenttä ja golfhotelli. 

Seuraavana päivänä puuhastelimme venettä lähtövalmiiksi, laitoimme purjeita paikoilleen ja täydennettiin muonavarastoja. En usko, että Almerimar on mitenkään erikoinen eteläespanjalainen pikkukaupunki. Se alkaa ja loppuu aika tyhjästä ja on täynnä ulkomaisten omistamia lomaosakkeita, jotka ovat suurimman osan ajan vuodesta tyhjillään. Tunnelma on aika kolkko, varsinkin kun sattuu olemaan joku pyhäpäivä ja lapset sekoilevat ympäriinsä pääkallonaamarit päässä.

Lauantaina pääsimme sitten vihdoin lähtemään. Keli oli suoraan Aurinkomatkojen lomaoppaasta, tuulta oli tosin heikosti ja se oli vastainen, joten ajeltiin moottorilla. Tasainen meno takasi sen, että kykenimme helposti nauttimaan vaatimattoman, kuohuviinillä höystetyn lounaan ulkona ihaillen maisemia. 

Espanjan etelärannikko on täynnä kasvihuoneita. Siis silmän kantamattomiin pelkkiä kasvihuoneita, missä vain niille on tilaa. Ajattelin kaikkia laittomia siirtolaisia jotka työskentelevät niissä ja sitten niitä Alepan hedelmätiskin espanjalaisia tomaatteja. Ja muistin taas sen elitistijutun.

Mulla oli vahti klo 12 - 03. Näin ekaa kertaa yöllä delfiinejä, niitä oli massoittain ja myös joku kalaparvi. Tutka hälytti jatkuvasti ja meikä tiiraili ohi kulkevia rahtilaivoja silmä kovana.

Gibraltarille saavuttiin sunnuntai-iltana. Moottori oli keittänyt jo kerran aiemmin matkalla ja nyt taas vähän ennen satamaan tuloa. Ilta alkoi niin ikään pimentyä ja siinä sitten ihmeteltiin hetki ajoituksen mahtavuutta. Varmaan jokaisen kipparin unelma tulla pari turistia kyydissä pimeän aikaan vieraaseen satamaan ilman moottoria. Ihan hyvin se loppupeleissä sitten meni.

Kävin viimeksi Gibraltarilla noin kymmenen vuotta sitten. Olin silloin noin 18v eikä seuralaiseni mummi uskaltanut päästää mua yksin päiväksi kaupungille. Ajat ovat muuttuneet, ja nyt mulla oli yksi kokonainen päivä aikaa yksin ihmetellä rauhassa meininkiä. 

Gibraltar on hämmentävä sekoitus Välimeren maisemia ja englantilaisia pubeja. Ihan kuin se ei osaisi päättää omaa leiriään. Nähtävyydet koostuvat korkeasta kalliosta, jonka huipulta näkee hyvällä säällä Afrikan puolelle ja kalliolla asuvista, sikailevista ja pöllivistä apinoista. En mennyt katsomaan niitä tällä kertaa, vaan keskityin niihin pubeihin.

Huomenna on tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa, ehkä suoraan Las Palmasiin tai jonkun sopivan paikan kautta. Adiós!

Tervetuloa seuraamaan meidän hurjaa meriseikkailua Atlantin yli (ja vähän muuallekin)!

Tämän retken alkuperä on siinä, että ystäväni keksivät mennä naimisiin Kolumbiassa ensi vuoden alkupuolella. Oli niin hieno kutsukortti ja muut häähärpäkkeet, että eihän semmoisesta voinut kieltäytyä. Siispä oli mietittävä, miten ylittää iso lätäkkö, mieluiten lentämättä. En pidä siitä kun aika menee lentokoneessa niin nopeasti.

Asiat johtivat aika luontevasti toiseen ja viimeisen vuoden aikana on järjestynyt niin, että olen poissa maailman parhaasta duunipaikasta muutaman kuukauden ja kummankin kouluhommat on joko sovitettu tai sujuvasti unohdettu niin, että voi lähteä hetkeksi vetämään narusta ja nauttimaan kesästä. Veneenä toimii monesti Atlantin jo ylittänyt Lucky Lady (Dufour 385) ja miehistönä jo neljä kertaa ison lätäkön ylittänyt kippari Seppo, muutamaan otteeseen Atlantilla seikkaillut kilpapurjehtija Anssi, avomeripurjehduksen tuore suomenmestari Mikko ja sitten yksi kalansyötti eli minä.

Tokihan kunnollinen kansalainen ei malttaisi luopua parhaista marraskuun syyspimeistä, täydestä kalenterista ja arkisesta puurtamisesta. Myönnettäköön, että jossain vaiheessa tunsin kaihoa kaikkea tuota ajatellessani, mutta sitten piti alkaa pakata ja tehdä kaikkia muita lähtöjuttuja, eikä ollut enää aikaa moiseen. Mikäli kaikki siis menee hatarahkojen suunnitelmiemme mukaan, kuluu ainakin pari seuraavaa kuukautta ensin Atlantilla osallistuen tämän vuoden ARC:iin (Las Palmas-St.Lucia)  ja sitten kohteessa, eli jossain Karibialla hölläillen.

-Heini-