Dominica

Dominica on noin St Lucian kokoinen saari hieman edellistä pohjoisempana. Väkeä täällä asuu yli puolet vähemmän. Saarta kutsutaan Karibian ”luontosaareksi”, koska täällä näkemisen arvoista on nimenomaan sademetsät, koralliriutat sun muut luonnon nähtävyydet ja elo ehkä muihin saariin verrattuna hieman rauhallisempaa. Saapuessamme sunnuntaina tuli olo, että täällä aika on pysähtynyt ja viikon vierähtäessä tunne on vain voimistunut.

Oli miten oli, tämä on hyvä paikka ihmisen olla ja höllätä. Jumiuduttiin melkein viikoksi Mero –nimisen kylän ylärinteille kosmopoliittisen Maman pitämään boutique-hotelliin, jonka status toki antaa hieman liioitellun kuvan asumuksestamme, jossa kaikki oli vähän niin ja näin; ainoa isompi pöytä pysyi tuskin jaloillaan, keittiön lamppu veteli viimeisiään, lämmintä vettä sai lähinnä keittämällä, ovenkahvat ja säilykepurkin avaajat hajosivat käteen, uuni ei toiminut, vessapaperia ei ollut ja ilmastointi tarkoitti avoimia ovi ja ikkunoita, joista öisin pyrki osingoille erilaisia kivoja tropiikin pikkueläimiä. Joka tapauksessa meillä oli käytössä meille sopiva, isohko huoneista jättimäisellä parvekkeella ja näkymällä, johon kuului sekä Karibianmeri että sademetsän rinteet vesiputouksineen.

Mero näytti parhaita puoliaan silloin, kun risteilijöiden matkalaiset eivät olleet päiväretkellä saaren ehkä parhaalla uimarannalla, joka siellä sijaitsee. Paikalliset ottivat tyylilleen uskollisina rennosti aamusta iltaan, kylä heräili yleensä puolen päivän maissa ja suorastaan hektiseksi meno yltyi iltaisin, kun korjaussarjat olivat tehneet tehtävänsä. Kävimme pari kertaa sapuskalla yhdessä ravintolassa, jonka omistaja-Maman hoteisiin meitä jossain alkuvaiheessa yritettiin tyrkyttää. Hänellä kun kuulemma olisi majatalo aivan rannan tuntumassa. Asiaa tiedustellessamme myöhemmin kävi ilmi, että koko taloa ei ole vielä edes rakennettu, se aloitettaisiin ”ehkä ensi vuonna, kun on rauhallisempaa” ja olisimme toki tervetulleita sitten, kun edes yksi kerros olisi jotakuinkin valmis. Paikka on niin mahtava, että leikimme ajatuksella jäädä vähän jeesaamaan mamaa urakassaan, josko siitä tulisi valmista hieman nopeammalla aikataululla.

Pohjoismaalaiset, tiedättehän.

Mero on täydellinen eristäytynyt ranta pienine rantabaareineen, joissa lähinnä paikalliset ihmiset kokoontuvat iltaisin vaihtamaan kuulumisia ja pulahtamaan mustan tuliperäisen hiekan rajaamaan Karibianmereen. Koko muutaman sadan ihmisen kylä elää pelkästään rannasta ja sen luomista mahdollisuuksista. Ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita, ruoka hyvää.

Ehdimme jo jossain vaiheessa ihmetellä, kuinka rantabaarit pysyvät ylipäätään pystyssä, kunnes eräänä aamuna se selvisi. Olimme saaneet aikaiseksi tulla aamu-uinnille reilusti ennen puolta päivää, ja yllättäen rantaan tippui tasaista tahtia paikallisia takseja ja busseja ja niiden mukana rahakkaita turisteja risteilijältä. Eipä aikaakaan, kun koko ranta oli täynnä auringonpalvojia, kaikki rantabaarit tahkosivat parhaillaan viikon tiliä ja kauppaa käytiin erinäisistä artikkeleista rusketushomman ohella jenkkidollareita säästelemättä. Ai mitä me tehtiin? No tietenkin osallistuttiin tähän kaikkeen hedonistisella vimmalla nyt, kun siihen oli mahdollisuus.

Jouluna satoi vettä. Koko päivän ja niin rankasti, että ulos ei oikeastaan ollut asiaa. Me istuimme sisällä ja lähinnä luettiin kirjoja ja puhuttiin joulusta. Ladattiin spotifyhyn Veskun joululauluja ja sateen hellittäessä käytiin rannalla syömässä jouluiset hamppari-/kana-ateriat. Täällä varsinainen joulu on vasta 25.12, jolloin meidän paikan mama kokkasi jouluaterian. Sitä syötiin parvekkeella myöhäiseen asti, ilta oli hyvä. Jaakko antoi meille joululahjaksi Miamista asti mukanaan raahaamaa purkkaa (helvetin pahaa).

 

Joulusta selvittyämme siirryimme etelämmäs, lopulta paikkaan nimeltä Loubiere. Asumme jonkun herrasmiehen asunnossa, joka on ehkä kaksio omalla pikku terassilla. Tästä on lyhyt matka pääkaupungin paheisiin ja toisaalta myös sieltä poispäin, esimerkiksi pulikoimaan snorkkelit päällä shampanjariutalla. Nimi tulee siitä, kun alueella tulee vulkaanisesta toiminnasta johtuen ilmakuplia pohjasta isohkoina torneina, ja joku näppärä on keksinyt nimetä paikan romanttisesti. Paikka on näkemisen arvoinen, auringon osuessa riutasta pulppuaviin ilmakupliin voi todella kuvitella uivansa keltaisessa leskessä. Vesi oli lämmintä, aurinko paistoi ja uiskentelu oli huoletonta. Uinnin jälkeen olisi maistunut viileä lasillinen sitä oikeaa kuohuvaa, mutta sitä ei vielä oltu keksitty tarjota läheisessä baarissa. Ruoka sen sijaan oli jälleen kerran hyvää!

Paheitakin on toki kokeiltu. Aloittaaksemme kilteimmistä, paikallinen pikaruokala tuli testattua (kalapuikkoja ja ranskalaisia, popcornravut, kanaleipää) ja siellä Anssi sai melkein mopista päähänsä, kun sisälle eksynyt nisti kävi hörppimässä Heinin fantat ja paikan Mama hääti sen niin äkäisesti mopilla pois että varsi meni katki. Keppi viuhui eikä apuvoimia tarvittu! Mama oli selkeästi edellisessä elämässään ollut Budoka ja Bo:n käyttö oli kuin vanhasta Turtles elokuvasta.

Lauantaina käytiin Crazy Coconut -nimisessä ”viihdekeskuksessa”, joka muistutti vanhan liiton bingohalleja. Jumiutettuamme Jaakon kanssa lämmittelyksi pari pelikonetta keskityimme pokeriin. Viisinkertaistimme alkupääoman, ja pokerihait jättivät paikan 15 jenkkidollaria taskussaan. Ainoa syy, miksei niitä ehditty työntää paikan baariin oli se, että se meni kiinni, tosin Anssi keskittyi saman ajan suhteiden luomiseen sillä nimenomaisella tiskillä. Ilmaista ei sekään toki ollut. Käteen jäi kuitenkin tieto, että uudenvuoden juhlat ”viihdekeskuksessa” olisivat kuulemma näkemisen arvoiset. Saa nähdä, minne päädytään!

Sunnuntai on mennyt puhtaasti höllätessä, maassa maan tavalla. Meidän matkustustyyli ei varmasti sopisi ihan jokaiselle, siihen kuuluu suunnittelemattomuutta ihan turhautumiseen asti. Saatiin yllättäen ilmainen lisäpäivä tämänhetkisessä majoituskohteessa ja ollaan tässä arvottu, että mennäänkö pohjoiseen, millä mentäisiin, vuokrataanko auto, milloin se vuokrattaisiin, eikä majoitusta ainakaan etukäteen vilkaista. Niin, meillä on 3.1 liput Martiniquelle, mutta meinattiin mennä Guadaloupelle. Toisaalta tälläinen tuulen mukana kulkeminen mahdollistaa hetkessä elämisen ja vähän erilaisen elämisen resorttien ulkopuolella. Yamanien kautta löytyviä paikallisia majataloja on mahdoton löytää netistä tai lehdistä ja järjestäen ne ovat olleet positiivisia yllätyksiä. Tämänhetkisestä kaksiosta maksetaan 13€/hlö/vrk, alueen yleisen hintatason ollessa alkaen 150$/vrk.

 

Huomenna on tarkoitus metsästää jostain liput Guadeloupelle, varata Anssille ja Jaakolle paluulennot Ranskan kautta ja ehkä vuokrata auto, ehkä mennä pohjoiseen, ehkä viettää päivä Roseaussa, ehkä mennä itään, ehkä luovuttaa asunto, no mañana.