Maanantaina oli tarkoitus lähteä Martiniquelle, mutta
venettä jälleen fiksaillessa miehistöllä alkoi mennä hermot kipparin kanssa ja
todettiin, että keksitään jotain muuta kuin lisää purjehdusta neljän viikon
yhteiselon jälkeen. Pakattiin kapsäkit ja päätettiin mennä ottamaan yhdet
neuvoa-antavat lähellä sijaitsevalle terassille. Eipä kestänyt aikaakaan kun
paikallinen saapui kyselemään waaz up man ja tilanteesta kerrottuamme mies riisui pirikiikarinsa ja kertoi olevansa oikea man, just for you my friend.
Suunnaksi päätettiin ottaa monissa elokuvissa esiintyvä
Marigot Bay ja uuden my friendin johdolla hypättiin paikalliseen bussiin,
jollaisena se toimi saaren pääkaupunkiin Castriesiin asti ja sen jälkeen
muuttui meidän privaattitaksiksi. Päästyämme perille meidät tiputettiin JJ´s
Paradise nimiseen resorttiin, josta saimme neuvoteltua 50USd/vrk kahden
makuuhuoneen mökin, joka on todella edullinen täällä päin. Kyyti maksoi 70
paikallista vessapaperia, joten diili my friendin kanssa oli todella
onnistunut. Resortti oli niin hyvä, että päätettiin melko nopeasti jäädä myös
toiseksi yöksi, rentoutua, nauttia hyvästä ruuasta ja kiertää Marigot Bayssä
kaikki näkemisen arvoinen.
Se ei toisaalta ollut paljon. Marigot Bay on pieni lahti
täynnä eri kokoisia huvijahteja ja resortteja. Paikasta toiseen ei päässyt
maitse jyrkkien rinteiden ja mangrovemetsän takia, vaan välimatkat suhattiin
pienellä taksiveneellä. Välillä helikopteri laskeutui jonnekin rinteelle
tuomaan lisää kesämökkiläisiä. Yllättävää kyllä, Marigotissa oli myös yleisenä
rantana toimiva pieni rantakaistale, jossa paikallisetkin viihtyivät iltaisin. Loput
rannasta oli pitkälti aidattua.
Marigot Bay
Takapihamme. Oli myös muutama hyttynen.
Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä Soufriereen ja
ystävällinen respa järjesti meille hyvän kuskin. Matka sujui maisemia
ihaillessa, tien ollessa yhtä mutkaa, ylä- ja alamäkeä. Tunnin matkan jälkeen
saavuimme etukäteen katsomallemme hotellille joka osoittautui ylihintaiseksi ja
melkoiseksi murjuksi. No, seuraavasta paikasta löysimme meitä miellyttäneen
diilin ja päästiin purkamaan tavarat ja ottamaan päiväunet. Iltapäivä kului
kaupunkiin tutustuessa ja majapaikkoja tutkaillessa. Rannasta löysimme taas my
friendin, jonka vinkkaama majapaikka käydään huomenna tsekkaamassa. Illalla
nautimme siirtomaaherrojen illallisen, jonka poikkeuksellisesti valmistimme
itse villien raaka-aineista.
Lauantaina on tarkoitus mennä takaisin Rodney Bayhin ja mennä
palkintojenjakoon. Sitä ennen tiedossa on ainakin päivä kalastaen, Pitonien
(vuorten, bisse on jo hoidossa) valloitus ja perjantain fish fry bileet.
Pitons ja Soufriere
Soufriere
-Anssi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti